Arkikuvia ja outoja unia

Nyt tulee muuten niin helppoja ruokia tähän listaukseen, että amatöörikokkikin osaa tehdä.  (Ei ole kuvaa ruuasta, koska en tehnyt sitä tänään. Tässä kuvituskuva Pixabaysta.) Nakumakaronilaatikon keksin, kun huomasin etteivät lapset hirveästi tykkää perinteisestä munamaitoon tehdystä makaronilaatikosta. Ajattelin syyn olevan siinä, että munamaito tekee laatikosta jotenkin 'mössöisen'. Siispä jätin munamaidon pois ja samalla hylkäsin jauhelihan. Tein laatikon vain kaurakermasta, juustoraasteesta ja makaronista, ja siitähän tuli teinien lempiruokaa! Tarvitset vain: 400g makaronia 2 dl kauraruokaa tai ruokakermaa Noin 100g juustoraastetta mausteeksi suolaa ja mustapippuria Jos haluaa lisätä sekaan jauhelihaa, sekin käy, mutta ainakin minun lapset syövät tätä myös ilman lihaa.  Kypsennä makaronit, valuta vesi pois ja kaada uunivuokaan. Sekoita joukkoon kauraruoka/ruokakerma, juustoraaste ja mausteet. Paista uunissa 200 asteessa 30min. Jos haluaa tehdä tätä ilman uunia, voi sulattaa

Nimesin tämän kaljukeitoksi, koska siinä ei ole mitään ylimääräistä. Tämän voi syödä ihan sellaisenaan tai lisätä sekaan esim. ne risoton teosta jääneet jauhelihat tai makkaraa, nakkia, Mifua tai ihan mitä tahansa keittoon sopivaa. Itse tykkään kaikkein eniten 'kaljusta versiosta', johon tarvitsee vain: 1 keittojuurespussi (joko perunaa sisältävä tai perunaton) 1 kasvisliemikuutio (mausteita jos haluaa tulisempaa) Tein tätä ensimmäisen kerran, kun piti kiireessä keksiä koulusta tulleille lapsille jotain syötävää, eikä kaapista löytynyt oikein mitään. Siispä tein lapsille jauhelihakeiton ja itselleni kaljukeiton. Maistui todella hyvältä ja lapsillekin kelpasi.

Tänään halusin tarjota Togolle vähän vaihtelua meidän iltarutiineihin. Ei mentykään kaivamaan vaan poikettiin tulvivan Tornionjoen rannassa uimassa. Ei tullut yllätyksenä se, ettei Togo jaksanut kiinnostua vesileikeistä pientä tovia kauempaa. Uimisen sijaan se löysi - yllätys yllätys - kaivamiseen passelin rantamudan. Pelkäsin, että kahlaamisen ja kaivamisen jälkeen Togo saa taas hervottoman hepulin ja menee tovi sitä rauhoitellessa, mutta onneksi ei tällä kertaa. Se on muutenkin jo vähän niistä pahimmista hepuliajoista rauhoittunut. Aiemmin päivällä oli viileämpää, mutta työpäivän aikana tarkeni kuitenkin ulkoilla. Pelastin keskenkasvuisen sammakon jalkoihin tallautumiselta. Tämä joenrantapolku on lempipaikkojani Torniossa.  Päivälenkillä poikettiin Lapin sodan muistomerkillä. Kun Togo oli pienempi, meillä oli tapana pitää tässä juomatauko. Kotona Eowyn on ominut Togon luun ja tykästynyt parveke-elämään. 

Kuvassa currylla maustettu vegaaniversio, lihaisaan penninvenyttäjän risottoon voi laittaa jauhelihaa. Kahdelle ihmiselle tehtäessä riittää 150g nauta-sika jauhelihaa, jolloin lopun paketista voi hyödyntää vaikka makaronilaatikkoon. 300g jauhelihapaketista piti lähikaupassa pulittaa 2.09e ja vaikka hinta nousisikin, tämä on silti todella halpa ruoka. Lihaisa penninvenyttäjän risotto kahdelle: Riisiä 150g jauhelihaa (Tilkka ruokakermaa)  Mausteet (suola ja mustapippuri riittävät hyvin) Keitä riisiä kahdelle paketin ohjeen mukaan. Paista jauheliha. Sekoita jauheliha valutettuun riisiin ja mausta. Ruokakermakaan ei ole välttämätön. Lihan rasva tuo ruokaan kosteutta.  Vegaani penninvenyttäjän risotto: Riisiä Soijasuikaleita Kauraruokaa Mausteita (esim. currya ja suolaa) Keitä riisiä paketin ohjeen mukaan. Valmista soijasuikaleet pussin ohjeen mukaan. Sekoita aineet, lisää kauraruokaa ja mausteet. Vegeversioon suosittelen kauraruokaa, koska soijasuikaleista ei irtoa rasvaa kostukkeeksi. Jos

Nyt loppuvat Tornio -aiheet 7x sarjasta ja keskityn ruokaan. On puhuttu paljon siitä, kuinka ruoka kallistuu ja pistää jo valmiiksi ahtaalla olevat vielä ahtaammalle. Tästä inspiroituneena ajattelin julkaista ensi viikon aikana seitsemän edullista ruokaideaa. En keskity terveellisyyteen, vain hintaan, sillä oletuksella että kodista löytyy perustarvikkeet, kuten mausteet ja öljy ym. Yritän myös keksiä erilaisia aterioita, ettei tarvitse tyytyä joka päivä makaroniin.  Parvekkeen tuunaus jatkuu ainakin kaiteen maalaamisella. Tällä hetkellä siellä näyttää ankealta, kuten yllä olevasta kuvasta huomaa. Laatat on öljytty ja kukkalaatikot asennettu, siinäpä ne muutokset ovat olleet. Toivottavasti ehdin hankkia lisää kasveja ensi viikolla, ehkä myös mattoja. Tarkoitus on tehdä kierros kirpputoreilla, mutta nähtäväksi jää riittävätkö vuorokaudessa tunnit.  Pienenä yllärinä julkaisen loppuviikosta kuvan Togon karvanlähdöstä. Olemme keränneet kaiken irti lähtevän karvan talteen. Viikonloppuna karv

1800-luvulla rakennettu Åströmin kartano on nykyään Tornion kaupungin omistuksessa. Se sijaitsee Tornion vanhimmalla alueella ja itseäni viehättää itse rakennuksen lisäksi sen vierestä kulkeva kävelytie, joka oikein huokuu historiaa. Tieltä päin talo ei näytä kummoiselta, mutta siinä on ihana sisäpiha ja kauniit sisätilat, joita kaupunki vuokraa juhlatiloiksi. Lisäksi rakennuksessa toimii taidekammari. Pihapiirin vanhempi asuinrakennus on rakennettu 1839-43 nahkurimestari Johannes Åströmin toimesta, joka myös piti paikalla pientä nahkamyymälää vuoteen 1925 asti. Tornion kaupungin omistukseen Åströmin kartano siirtyi vuonna 1978.  

En valinnut listaukseen kuin yhden rakennuksen Haaparannan puolelta, koska näistä rakennuksista on vaikea löytää taustatietoa. Sen verran löysin, että tiedän hotellin avanneen ovensa 1900-luvun alussa ja nykyään se on perheyritys. Haaparannan kaupunginhotelli oli todellinen kansallisuuksien kohtaamispaikka erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikaan, kun Haaparanta oli vilkas läpikulkureitti.  Rakennus on huikean kaunis! 

Tämä kirja kiinnosti minua ihan senkin takia, että toinen tarinoista sijoittuu tänne Tornionjokilaaksoon. Lopulta näistä kahdesta luinkin ainoastaan sen (Pohjoinen putous). Tahdon antaa arvoa ihan jokaiselle, joka on saanut tekstinsä julkaistuksi ja niille, jotka jaksavat jatkaa kirjoittamista siitä huolimatta, ettei kustannussopimusta irtoa millään. Joskus sitä kuitenkin törmää teoksiin, jotka liitävät eri aaltopituudella kuin minä, eikä niiden lukeminen tunnu luontevalta ollenkaan. Tämä oli yksi sellainen. Välillä tarina muistutti puutteessa elävän aikamiespojan seksifantasiaa, eikä asiaa auttanut se, että murhaajalle lyötiin asperger -diagnoosi. Tällaista as-lapsen äitiä ärsyttää suunnattomasti se jos joku antaa ymmärtää, että aspergeria voi verrata mielenvikaisuuteen. Ei tässä kirjassa suoraan niin sanottu, mutta vahvasti sellaisen mielikuvan tästä sain.  Kirja kertoo perintötiluksiaan hoitavasta miehestä, Kurtista, joka päätyy raiskaamaan ja tappamaan nuoren naisen itsekään täysin

Vuonna 1875 valmistunut raatihuone on jyhkeä puurakennus aivan Tornion keskustassa, lähellä kauppakeskusta.  Raatihuoneen on suunnitellut Frans Wilhelm Lüchow ja se luetaan kuuluvaksi Suomen merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Ainakin sillä on ollut onnekkaampi aikakausi kuin edeltäjillään, sillä 1600-luvulla Tornion raatihuone jouduttiin tulipalojen vuoksi rakentamaan peräti neljä kertaa. Rakennuksen nykykäytöstä en ole perillä. Netissä sitä kuvaillaan museoksi, mutta todennäköisesti museolla viitataan vain rakennuksen ikään ja siihen, että se ei enää toimi alkuperäisessä tarkoituksessaan. 

Nykyään kaupungin vuokra-asuntoja välittävän Krunnin käytössä oleva Säipän talo on Tornion kuuluisin kummitustalo. Sanotaan, että talossa ensimmäisen maailmansodan aikana asunut sairaanhoitaja Sylva Kronwall kuljeksii kaihoisasti huoneissa etsimässä kadonneita rakkauskirjeitään. Moni väittääkin nähneensä vaaleisiin pukeutuneen naishahmon Säipän talon ikkunassa.  Säipän talon rakennutti pormestari Frans Julius Cederman vuonna 1866. Vuosien saatossa rakennusta on laajennettu ja remontoitu, mutta historiaa kunnioittaen, ja sisätiloissakin historia näkyy vahvasti.  Tornion kaupungin omistukseen kiinteistö päätyi vuonna 1973.

Togon karvanlähtö on edennyt siihen pisteeseen, että laikuittain voi jo kunnolla erottaa alla piilevän kesäturkin. Kyllä tuleekin komea nuorimies. Alta nimittäin pilkistää talviturkkia tummempaa karvaa ja vaalean ja tumman turkin rajat näkyvät selvemmin. Vielä paksua karvaa on enemmän kuin ohutta. Kerään talviturkin talteen, jotta nähdään, kuinka paljon sitä lopulta kertyy. Hyödynsin valjaat, joista rikkoutui lenkki. Tein selkäosaan kestävämmän kiinnitysratkaisun. Vetovaljaita on ihan turha ostella nyt kesän kynnyksellä, kun ei niitä kuitenkaan pääse hyödyntämään. On aivan liian kuuma vetotreeneille. Täälläkin on jo koivut hiirenkorvalla. Viikonlopusta tosin on tulossa sään puolesta melko kalsea.

Tänään kuopus öljysi parvekkeen laattoja. Huomasin, että pinta on niin huonossa kunnossa, ettei jäljestä saa tasaista millään. Tässä alla alkuperäinen haalistunut laatta ja päällä öljytty laatta.  Perfektionisti repisi pelihousunsa, mutta minua ei haittaa oikeastaan ollenkaan. Kuluneet laatat voivat kuvassa näyttää tasaisen vaaleilta, mutta eivät ne ole. Todellisuudessa ne ovat osin kuluneet vaaleiksi, mutta osasta paistaa alta alkuperäinen tumma väri. Jostain syystä se ei kuvassa erotu.  Nämä laatat olivat täällä valmiina, kun muutettiin. Mietin, pitäisikö ne heittää pois, mutta kyllä ne öljyttynä vielä menettelevät. Minua pienet boheemit rosot ja epätasaisuudet vain viehättävät. Mikään ei ole tylsempää kuin täydellisyys.  Väännettiin myös kuopuksen kanssa kukkalaatikot (nyt myös toinen on saatu valmiiksi) apinanraivolla kiinni kaiteeseen niin, että ne roikkuvat vaarallisen näköisesti, mutta oikealla puolella kaidetta. Riskiarvion mukaan ne pysyvät siinä kyllä voimakkaammassakin tuule

Tänään marssin Tokmannille ja hain öljyä parvekkeen puulaatoille, maalia kaiteen rautakaltereille, pari kukkalaatikkoa säädettävine pidikkeineen, ja tietysti kukkia laatikoihin. Alkuperäinen idea oli uusia laatat kokonaan, mutta päätin ensin kokeilla terassiöljyllä ja ainakin koepalasta päätellen öljy saattaakin toimia. Öljyäminen jää nuoremman pojan taksvärkkityöksi.  Maalin huomasin vääränlaiseksi, mutta katsotaan nyt, saanko sillä jotain aikaiseksi. Kukkalaatikot olivat oikea painajainen! Ne säädettävät pidikkeet osoittautuivat ihan hirveiksi asentaa ja kun sain ne lopulta paikoilleen, ne eivät asettuneet oikein meidän omituiselle parvekekaiteelle, joka viettää vinosti seinään päin. Jouduin ensihätään laittamaan laatikon väärälle puolelle kaidetta, jotta se ei rojahtaisi alakerran naapurin parvekepöydälle. Kun lopulta pääsin istutusvaiheeseen tajusin, että viisi samettikukkaa oli tähän laatikkoon liikaa. Ne tulivat liian lähelle toisiaan. Tuossa vaiheessa olin kuitenkin jo niin hiki

Porthanin koulu ei ole Tornion kaunein rakennus, mutta se on yksi silmiinpistävimmistä, eikä ainoastaan kokonsa vuoksi.  Albert Richardsonin ja Albert Holmströmin suunnittelema vuonna 1910 valmistunut koulurakennus näyttää siltä, että aina ohi kulkiessaan sille voi mielikuvissaan taikoa vaikka minkälaisia uusia käyttötarkoituksia. Kutkuttavaa ajatella, millaisen luovuuden kehdon tästä saisikaan joku boheemi taideyhteisö!  Ensimmäisen maailmansodan ja jatkosodan aikana Porthanin koulu toimi sotilassairaalana. Alkuperäisessä tarkoituksessaan eli kouluna rakennus toimi vuoteen 1993 asti.  

Tämän takia meillä ei ole kalliita mattoja: Annan Togon myllertää kurakossa mielinmäärin. Maalla kasvaneena tiedän, ettei multa ja rapa tapa. Sen verran vedän rajaa, ettei kurassa pyöritä. Vatsa, jalat ja kuono on helppo suihkuttaa puhtaaksi, mutta koko koiran peseminen on jo isompi homma.

Tämän talon ohi pyöräilen lähes joka päivä matkalla töihin. Paikalliset kutsuvat tätä  Lars Sonckin taloksi.  On väitetty, että Lars Sonck teki kaupunkihuvilan piirrustukset 1800-luvun lopussa sahanomistaja Antti Kurthille maksaakseen pois pelivelkansa. Antti Kurthin kuoltua ennen piirrustusten valmiiksi saamista, hanke jatkui hänen poikansa Anders Kurthin johdolla. Talo valmistui vuonna 1904-1905. Vuodesta 1988 asti rakennuksen on omistanut Outokumpu Oy ja sitä käytetään edustustiloina.  Lars Sonckin talo on yksi omista suosikeistani täällä Tornion puolella. Se on lähes veistoksellinen. Siinä on käytännöllisyyttä, mutta samaan aikaan huikeita yksityiskohtia, jotka vangitsevat katseen.

Luen useimmiten kokatessa tai syödessä, koska ne ovat niitä hetkiä, kun lukemiseen on aikaa. Tämä Windsorin solmu oli dekkari, joka kepeydessään sopi hyvin pienissä erissä luettavaksi. Tarinaa oli helppo seurata, eikä tässä ole liian paljon 'nappuloita' mielessä pidettäväksi. Aihekin on aika hupsu.  Windsorin linnassa tapahtuu omituinen kuolemantapaus. Kärkkääksi Putinin arvostelijaksi paljastuva venäläispianisti löytyy hirttäytyneenä huoneestaan kuningattaren emännöimien juhlien jälkeen.  Viralliset tutkimukset paljastavat, ettei kyse olekaan itsemurhasta vaan mahdollisesti Putinin uinuvan agentin suorittamasta murhasta. Tätä selitystä kuningatar Elisabet ei kuitenkaan purematta niele vaan yhdessä apulaisyksityissihteerinsä, nuoren ja oma-aloitteisen Rozien kanssa hän aloittaa omat tutkimuksensa. En ehkä sijoittaisi tätä suosikkilistallani aivan kärkipäähän, mutta kevyenä kesälukemisena menee hyvin. Vaikka kuningatar salapoliisina voikin tuntua oudolta yhtälöltä, tämä ei ole m

Kesä ei ole lempivuodenaikani, koska olen tekemistä kaipaava ihminen ja helteellä ei pysty edes ajattelemaan kirkkaasti saati, että jaksaisi toteuttaa ideoitaan, mutta tästä loppukeväästä tykkään kyllä. Ilma ei ole vielä liian kuuma, eikä ötökätkään ole kiusana.  Tänään pidettiin töissä ensimmäistä kertaa tälle keväälle kahvitauko ulkona.  Puolivarjossa istuessa tuuli tuntui vielä viileältä, mutta töiden jälkeen parin tunnin potkulautalenkillä ei ollut viileydestä tietoakaan. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja Togo räpiköi pitkin vesiojia viilentyäkseen. Taisi olla viimeinen pitkä päivälenkki ennen syksyä. Tästä eteenpäin on keksittävä muita virikkeitä kuin juokseminen.

"Tornion ortodoksinen kirkko" kuulostaa ylevältä, mutta todellisuudessa rakennus on hellyyttävän pieni ja vähän surumielinenkin seistessään kerrostalojen katveessa, liikenteen tauottomassa mekastuksessa aivan kauppakeskuksen kupeessa Ruotsin rajan tuntumassa. Sen paikkaa on jo kertaalleen historian saatossa vaihdettu, mutta minä toivoisin, että joku pelastaisi tämän kauniin kirkon nykyajan kaaokselta siirtämällä sen vielä kerran jonnekin seesteisempään paikkaan. Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin  kirkko on vaatimattomalla tavalla koristeellinen puukirkko, joka rakennettiin vuonna 1884 venäläisen varuskunnan sotilaskirkoksi. Vuonna 1911 se vaurioitui tulipalossa ja oli muutaman vuoden pois käytöstä, mutta otettiin uudelleen käyttöön 1915. Rakennusta on välillä käytetty mm. maakuntamuseona, mutta vuodesta 1987 tähän päivään saakka se on toiminut alkuperäisessä tarkoituksessaan ortodoksisena kirkkona. 

Teen vielä yhden Tornio -aiheisen 7x -sarjan, sen jälkeen keskityn muihin aiheisiin. Tämän viikon aiheena on Tornion historialliset rakennukset. Toivottavasti löydän kuvien lisäksi rakennuksista hiukan taustatietoa.  Koska 7x -sarja vaatii tällä viikolla normaalia enemmän ajallista panostusta, muut aiheet jäävät paitsioon. Saan kyllä luettua lukulistalla olevan dekkarin loppuun, siitä tulen kertomaan jotain, ja parvekkeen laittaminen alkanee myös tällä viikolla. Muuten taidan keskittyä historiaan. Tällä hetkellä suunnittelen kaunokirjallista projektia, joka tulee viemään vähäisestä joutoajasta suuren osan. Toivottavasti se ei vaikuta blogin ylläpitämiseen. 

Tänään, kun lähdettiin iltakävelylle, nähtiin naapuri koiranpentunsa kanssa pihatiellä. Käännyin suosiolla toiseen suuntaan ja kiersin tavanomaisen lenkin nurinpäin, koska tuo kyseinen pentu (muistaakseni noin 6kk) on hyvin jääräpäinen, eikä suostu liikkumaan mihinkään jos näkee toisen koiran, eikä Togo edelleenkään osaa ohittaa hitaampaa koiraa asiallisesti. Kun tultiin tyhjälle tontille kaivamaan, tuo samainen parivaljakko oli siirtynyt samalle alueelle. Kaivaminen on Togolle tosi tärkeä iltarutiini. Se odottaa joka ilta mainarihommiin pääsyä ja kipittää kävelylenkin pikavauhtia, kun tietää lenkin jälkeen pääsevänsä myllertämään multaan. Ohjasin Togon sivummalle kaivamaan, mutta pentu oli jo ehtinyt huomata sen, pannut maaten ja kieltäytyi liikkumasta maanitteluista ja houkutteluista huolimatta senttiäkään, tillitti vain silmä kovana pää viidentenä jalkana maatunnelissaan tuhisevaa Togoa. Kävi niin sääliksi pennun emäntää, koska muistan hyvin sen ajan,  kun Togo oli samassa iässä ja

Minun oli tarkoitus nimetä tähän toinen suosikkikahvilani. Siellä kävin ensimmäisen kerran jo ennen kuopuksen syntymää. Ajoin paikalle pyörällä töiden jälkeen ja jo valmiiksi hiukan väsähtäneenä. Viikonloppu ei ole ollut kovin rentouttava ja vaikka yleensä tykkään sunnuntaitöistä, tänään olisin mieluiten jäänyt sängyn pohjalle.  Pysähdyin kahvilan eteen yleiselle parkkipaikalle melko vilkkaalla kadulla keskellä päivää. Nappasin kuvan rakennuksen julkisivusta, koska kahvila ei ollut vielä auki, ja jäin sitten kirjoittamaan muistiin asioita, jotka olisin tahtonut tässä julkaisussa tuoda esiin ja vastasin viestillä ystävälleni, joka oli lähettänyt tekstarin.  Huomasin, että viereiseen risteykseen pysähtyi auto ja kuski kyttäsi tekemisiäni, mutta koska en tehnyt mitään väärää - enkä mielestäni mitään omituistakaan - en kiinnittänyt mieheen mitään huomiota ennen kuin hän avasi sivuikkunan. Keskustelu kuului kutakuinkin näin: Mies: Tuliko hyviä kuvia? Minä (hiukan hämmentyneenä): Kirjoitan t

Togo on rikkonut jo kaksi upouutta lukkoa (vahvaa metallista), yhden sidontaan tarkoitetun hihnan (katkesi kuin silkkinyöri riuhtaisun voimasta) ja yhdet valjaat (metallilenkki irtosi riuhtaisun voimasta).  Valjaat rikkoutuivat tänään, kun yritettiin kuopuksen kanssa leikittää Togoa pallolla. Tarkoitus oli kiinnittää juoksutusvaijeri koivuun ja Togo valjaista vaijeriin, jotta sillä olisi tilaa juosta. Heitettiin pallo ilmaan, Togo nappasi sen kiinni ja lähti innoissaan juoksemaan lelu suussa. Naps! Valjaat rikkoutuivat tuosta vain.  Jos tämä koira ryntää juoksuun kiinni ollessaan, se saa aikaan tuhoa. Tänään oli liikkeellä ulkoilijoita ja autoja, mutta enemmän Togoa houkutti lähellä räpiköivät sorsat. Linnut ehtivät onneksi lehahtaa tiehensä ja koska seuraavaksi kiinnostavin asia sattui olemaan jalkojen alla (maan kaivaminen), sain sen kiinni ennen liikenteen sekaan juoksemista. Tällä hetkellä meillä on hihna metallihaalla kiinni koirassa ja talutusvyössä, koska lukot eivät kestä. Nyt

Kukkolankoski on jokavuotinen pyöräilykohteeni. Toivon, että tulevaisuudessa voisin pyöräillä sinne myös Togon kanssa. Lapset eivät enää pyöräretkistä innostu, joten Togolla on aikamoiset odotukset niskoillaan, kun pitäisi toimia seuralaisena milloin milläkin retkellä (joidenkin mielestä pitäisi hankkia mies, mutta minusta koira voittaa parisuhteen 10-0).  Meiltä Kukkolankoskelle tulee matkaa noin 17km. Kesäisin sieltä löytyy ihana pieni kahvila, josta saa herkullisia lettuja. Kun ajaa kahvilasta hiukan eteenpäin, pääsee parhaalle näköalapaikalle. Vastarannalla häämöttää Ruotsi ja ehkäpä juuri ne matkailijoille kohdennetut palvelut saavat aikaiseksi tunteen kuin olisi turistina kotikaupungissaan. 

Minut tuntevat arvaavatkin jo, että elokuvateatteri tulee tähän listaukseen. Nuorempana olin elokuvien suurkuluttaja, mutta lasten syntymät ja taaperoaika kuollettivat leffojen katselun kokonaan. Kun lapset kasvoivat leffaikään, kävimme Bio Rexissä katsomassa kaikki vähänkään kiinnostavat lastenleffat. Vilkkaimpaan aikaan tuli käytyä leffateatterissa kolmesti viikossa.  Tornion Bio Rex on mukava, sopivan kokoinen leffateatteri, joka harvoin on ahdistavan täynnä. Näytöksiä on ripoteltu pitkin iltapäivää ja iltaa juuri sopivasti, niin että on helppo valita se aika jolloin väkeä on vähemmän.  Ainoa miinus on se, ettei BioRex enää salli omia leffaherkkuja,  herkut on ostettava teatterin omasta myymälästä, eikä siellä ole kovin laaja valikoima. Silloin se ei haittaa, kun käyn katsomassa leffan aikuisessa seurassa tai yksin, koska silloin en tarvitse muuta kuin vesipullon, mutta lapsille elokuviin meno on yhtä paljon kulinaristinen kuin visuaalinen nautinto.

Valitan, että kuvat ovat harmaita ja ankeita, se johtuu vuodenajasta.  Tämän päivän suosikkipaikkani on Uiton ranta, joka pitää sisällään ison leikkikentän, urheilulaitteet, tulentekopaikan penkkeineen, ja uimarannan.  Tällä rannalla olen viettänyt niin monta tuntia lasten ollessa pieniä, että ne pitäisi jo laskea vuorokausissa. Nykyään käyn Uiton rannalla ja sinne johtavan joenrantapolun penkeillä juomassa termoskahvit niinä lämpöisinä työpäivinä, kun avustettavan kanssa tarkenee ulkoilla. Kesähelteillä uimaranta on käytössä aamuvarhaisesta iltamyöhään ja erityisesti lapsiperheet suosivat Uittoa, koska ranta syvenee loivasti.  Ruotsin raja ja golfkenttä on tuossa mutkan takana. Golfkentän reunaa mukailevaa pikkutietä on mukava kävellä aikansa kuluksi. 

Juuri tänään huokailin ystävälleni, kuinka turhauttavaa on odottaa sitä ikää, kun Togo oppii liikkumaan silkasta liikkumisen ilosta. Nyt se on vähän yli 1v. ja lenkkeily on sille edelleen enemmän leikkiä kuin eteenpäin pyrkimistä. (Kuvassa Togo tassut ravassa vesileikkien jäljiltä.) Ja kuinka ollakaan, juuri kun ehdin murahtaa asiasta, Togo näytti ensimmäistä kertaa olevansa ihan oikea husky: päivälenkillä se juoksi kevyellä vedolla ensimmäiset 5km pysähtymättä kunnolla kertaakaan. Se vain ravasi menemään  pelkästä eteenpäin menemisen riemusta! Minun oli tarkoitus käydä potkulautailemassa maaseudun puolella lenkki, josta olisi kertynyt matkaa noin 15km. Ajatus oli pitää kunnon lepotaukoja välillä ja mennä Togon ehdoilla - toisin sanoen ojissa kahlaten, mättäitä tonkien ja kuoppia kaivaen. Aikaa varasin koko loppu päivän. Mutta koska Togo päättikin juosta jolkottaa niin vauhdikkaasti alkumatkan, se ei ikipäivänä olisi jaksanut monen tunnin reissua edes taukojen kanssa ilman, että olisi

Meidän iltakävelyn tärkein ohjelma on tämä:  Ensin kävellään vähän aikaa, että Togo saa tehdä tarpeensa, sitten vien sen joutomaalle kaivamaan. Se haistelee ympäriinsä ja kuopsuttaa ja ruopsuttaa minkä ehtii. Siperianhuskyt ovat kovia kaivamaan. Luin tästä jo ennen kun päätin huskyn ottaa, mutta silti tuli pienenä yllätyksenä se, kuinka kovasti Togo kaivamista rakastaa. Mielestäni kaivaminen on koiralle kuin koiralle luontaista käytöstä, eikä sitä tarvitse kitkeä pois. Siksi olen ihan Togon pikkupentuajoista asti antanut sen kaivaa ojanpieliä mielensä mukaan, kunhan ei ole hoidetulle alueelle kuoppia tehnyt.  Iltaisin Togo ei jaksa enää lähteä kunnon lenkille - tänäänkin se oli jo aamulla tehnyt 1,5h vauhdikkaan juoksu/hölkkälenkin potkulaudan edessä ja päivällä melkein 2 tunnin reippaan kävelylenkin - mutta puunjuuria ja hiirten hajuja tonkiessa saa käyttää jalkojen lisäksi hajuaistia ja minusta se onkin hauska virikehetki pienen iltajumpan ohessa. Olen siis antanut Togon myllertää m

Karkiaisen kahvila-konditoria on yksi suosikkikahviloistani Torniossa, eikä ainoastaan herkkujen vuoksi vaan myös sijaintinsa. Sisätiloissa on avoimen tilan ja ikkunapaikkojen lisäksi myös mukava sivunurkkaus, jonne mahtuu pieni seurue juttelemaan kaikessa rauhassa. Kesällä kahvilan eteen avataan terassialue, joka ei sijainniltaan ole erityisen rauhallinen, mutta ehkä siinä sen viehätys piileekin.  Kahvila löytyy kauppakeskusta vastapäätä ja kesäkuumalla sen terassilta on mukava seurata ihmisvilinää. Ainoa toive olisi, että ulkotila erotettaisiin paremmin pysäköintialueesta. 

En olekaan toviin tavannut omituisia koiranomistajia. Kun Togo oli pienempi, heitä tuntui vilisevän joka paikassa. Tänään oli kuitenkin vastassa niin oudosti käyttäytyvä nainen, että aloin jo epäillä jonkinasteista tasapainottomuutta. Kävelin Togon kanssa rauhallisen päivälenkin. Muita koiranulkoiluttajia ei juurikaan näkynyt. Koko kävelyn aikana bongasin vain neljä koiraa, joista yksi oli pieni mäyräkoiran kokoinen tessu, joka tepsutteli nätisti emäntänsä edellä, eikä näyttänyt millään tavalla pelokkaalta tai aggressiiviselta.  Togo käveli sievästi omalla puolellaan ja odotin, että päästiin melko lähelle ennen kuin käskin sen istumaan pientareelle. Togo osaa istua nätisti ohitustilanteet ja nykyään liikkeelle lähtö luonnistuu jo siinä vaiheessa, kun vastaantulija on rinnalla eli on edistytty hyvin niistä ajoista, kun Togoa ei saanut kulkemaan nätisti askeltakaan jos vieras lajitoveri oli näkösällä.  Kaikki näytti sujuvan tälläkin kertaa hyvin - paitsi että vastaantulijaa ei kuulunutka

Tyypillinen esimerkki kirjasta, joka on hyvä olematta kiinnostava. Sivuja melkein 500 ja kohokohta tai edes se uteliaisuutta herättävä 'koukku' odotuttaa itseään loputtomalta tuntuvan ajan.  Kirjoitan tästä kirjasta blogiin jo nyt, vaikken ole saanut luettua tätä vielä edes puoleen väliin. Sisäinen lapseni on kiukkuinen, koska se on lukenut liian kauan Teddy Toddista, jonka elämässä ei tunnu olevan mitään muuta kuin elämänlanka. Kyllä, hän on luova ja pohdiskeleva runoilijanalku, joka tempaistaan sotaan ja menee naimisiin lapsuudenystävänsä kanssa, saa tyttären, joka on tyytymätön ja eksyksissä... mutta missä on TARINA?  Minä kaipaan kirjalta muutakin kuin elämänkertaa, kaipaan juonellista tarinaa, sellaista johon voi tempautua mukaan. Tätä teosta olen jaksanut jatkaa vain, koska teksti on niin sujuvan eläväistä, mutta nyt epäilyttää jaksanko lukea loppuun asti. 

Tornion Arboretum -puisto oli yksi suosikkipaikoistani silloin, kun lapset olivat pieniä, koska iso puistoalue on täydellinen paikka piknikille ja vieressä on kiva leikkikenttä. Nykyään, kun lapset ovat kasvaneet yli leikki-iästä, Arboretumista on tullut oma hiljentymispaikkani.    Ainoastaan pientä kahvilaa toivoisin tuon puiston yhteyteen tai edes kioskia, josta voisi hakea virvokkeita. WC-tilat sieltä löytyy ja sisäänkäynnin luona olisi tilaa myös pienelle ulkokahvilalle.