Siirry pääsisältöön

Paska koiranomistaja?

Yritin sopia koirapuistoon leikkitreffejä Togolle, mutta kun mentiin paikalle, siellä oli jo vaikka kuinka monta koiraa. Jouduin hartiavoimin vetämään pettyneen huskyn pois, koska minä en suostu viemään koiraa keskelle kakofoniaa. 


Jostain syystä täkäläiset koiranomistajat rakastavat ryhmäytymistä. Kun joku pyytää koirapuistoryhmässä koiralleen kaveria puistoon, kohta siellä on kokonainen lauma ihmisiä koirineen. Minä VIHAAN tätä, enkä totta puhuen usko, että suurin osa koiristakaan nauttii sellaisesta, vaikka se ihmisistä voi siltä näyttääkin. Nämähän ovat reviiritietoisia laumaeläimiä. Eivät ne vieraat koirat ole osa omaa laumaa. 

Mitä enemmän vieraita koiria on, sitä enemmän hälinä nostaa stressiä. Meidän pienissä koirapuistoissa etenkin, missä ei ole mahdollisuutta vältellä niitä yksilöitä, joista ei tykkää.

Olen huomannut, että vähiten stressiä ja eniten iloa Togolle tuottaa se, kun puistossa on 1-2 entuudestaan tuttua kaveria tai 1 vieras, johon saa rauhassa tutustua. Tämä asetelma on rennoin minullekin. 

Enpä tiedä, ehkä olen vain paska koiranomistaja. Ehkä se kakofonia ärsyttää minua itseäni niin paljon, että koiratkin sen aistii.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiranpennun elämää osa 8: pentu 13vk, sisäsiisteyden perusoppi käyty, hihnaharjoittelu edessä

Epäilin, ettei Hela opi sisäsiistiksi 4kk:n ikään mennessä, kuten aiemmat koirani, mutta nyt oppimisessa onkin tehty merkittävä harppaus eteenpäin.  Pidätyskyky on yhä todella huono, mutta Hela on oppinut osoittamaan milloin sillä on kakkahätä. Se siis pyytää selvästi ulos.  Pissavahinkojakin on tapahtunut viime aikoina vain kerran päivässä, silloin, kun olen ollut töissä. Muuten on tullut vain pidätyskyvyttömyydestä johtuvia pikku tippoja ulos lähtiessä. Hela yrittää kovasti pidättää, mutta rakko valuttaa lattialle ennen kuin ehdin viemään sen ulos.  Ulkoillessa flexi ei enää riitä. Nyt Helalla on vauhtia niin paljon, että se kipittää flexin kantamattomiin ja vaijeri tökkää, kun liikkumavara loppuu. On siis hihnaharjoittelun aika.  Tämä aiheuttaakin päänvaivaa. Kuinka voin opettaa Helaa, kun minulla on Togo mukana? Aika ei kertakaikkiaan riitä erillisiin lenkkeihin arkipäivisin. Laiska osa minusta haluaisikin antaa sen vetää, kunnes se on tarpeeksi iso vedonestovaljaisiin. Mielenterve

Pentu 12vk, alkeita

Eilen oli Helan ensimmäinen rokotus. Eläinlääkäri taivasteli sen dumbokorvia ja kiehtovaa rotuyhdistelmää. Hela ei ollut piikistä moksiskaan ja lekuri kirjoitti terveyskorttiin rodun kohdalle "3 rodun super-mix". Hela on opetellut perustaitoja. Ilokseni se kammoaa tassuihin koskemista huomattavasti vähemmän kuin Togo, joka ei halua antaa edes namipalasta tassua, koska inhoaa niin paljon käpälänsä käpälöintiä. Nyt on vielä laitettava tähän loppuun kuva Togosta, jonka koominen istumatyyli jaksaa edelleen huvittaa minua.

Koiranpennun elämää osa 7: rokotus ja rytmitystä

Hela on nyt 12 vkoa vanha ja tänään on iltapäivälle varattu aika ensimmäiseen rokotukseen.  Tässä kuvassa Hela mutustaa rustoluutaan. Se on sen verran maltillinen syöjä, että uskallan antaa sille jo pieniä raakaluita. Luu kattaakin koko aamuruoan.  Tämä pentu ei ole mikään ahmatti. Se ei missään vaiheessa ole jaksanut neljää ruokaa päivässä ja kolmesta ruuastakin aamuateria meni alas tosi nihkeästi, siispä jätin senkin pois. Nykyään se ulkoilee aamulla vähintään tunnin (tänään 1,5h) juosten metsässä vapaana, treenaten kävelyä hihnassa, ja sen jälkeen se vielä järsii heinänkorsia joutomaalla Togon kaivaessa kuoppia. Ulkoilun jälkeen se syö raa'an rustoluun ja menee nukkumaan. Töiden jälkeen Hela syö tuhdin aterian ja tehdään tunnin ulkoilu. Iltaruoan annan klo 17.-18.00 välisenä aikana, jonka jälkeen käydään vielä lyhyellä ulkoilulla.  Tässä yllä Togo näyttää onnelliselta, koska pääsi poikkeuksellisesti myös päivälenkin jälkeen kaivamaan. Pissavahinkoja tulee työpäivän aikana johtue