Epäilin, ettei Hela opi sisäsiistiksi 4kk:n ikään mennessä, kuten aiemmat koirani, mutta nyt oppimisessa onkin tehty merkittävä harppaus eteenpäin.
Pidätyskyky on yhä todella huono, mutta Hela on oppinut osoittamaan milloin sillä on kakkahätä. Se siis pyytää selvästi ulos.
Pissavahinkojakin on tapahtunut viime aikoina vain kerran päivässä, silloin, kun olen ollut töissä. Muuten on tullut vain pidätyskyvyttömyydestä johtuvia pikku tippoja ulos lähtiessä. Hela yrittää kovasti pidättää, mutta rakko valuttaa lattialle ennen kuin ehdin viemään sen ulos.
Ulkoillessa flexi ei enää riitä. Nyt Helalla on vauhtia niin paljon, että se kipittää flexin kantamattomiin ja vaijeri tökkää, kun liikkumavara loppuu. On siis hihnaharjoittelun aika.
Tämä aiheuttaakin päänvaivaa. Kuinka voin opettaa Helaa, kun minulla on Togo mukana? Aika ei kertakaikkiaan riitä erillisiin lenkkeihin arkipäivisin. Laiska osa minusta haluaisikin antaa sen vetää, kunnes se on tarpeeksi iso vedonestovaljaisiin. Mielenterveyttäni harmittaa, kun en ole koskaan ollut taipuvainen antamaan periksi laiskuudelle, ainakaan mitä tulee lemmikkeihin ja lapsiin.
Tänään aamulenkki koostuu lyhyestä testiluontoisesta hihnatreenistä ja vapaana juoksemisesta. Katsotaan, miten sujuu.
Minä oon heti pennusta opettanut, että valjailla saa vetää ja pannalla ei, niin ei ole joka lenkillä tarvinnut välttämättä tehdä hihna löysällä treeniä ainakaan koko matkaa.
VastaaPoistaTogolle olen opettanut saman, mutta Helan kanssa ongelmana on se, että arkipäivisin en pääse tekemään Helan kanssa ainoatakaan pantatreeniä ilman Togoa. Togo on aina mukana, koska erillisiin lenkkeihin on aikaa vain viikonloppuisin. Homma ei siis etene mihinkään suuntaan ellen keksi keinoa kouluttaa Helaa samaan aikaan, kun käytän molempia ulkoilemassa.
PoistaNo, ihan älyttömän vaikeaksihan se kouluttaminen on osoittautunut, kun husky hössöttää siinä vieressä. Olenkin päätynyt palaamaan flexin käyttöön ja tässä vaiheessa kasvua yritän opettaa Helan pysymään sopivan etäisyyden päässä flexissä. Jos se on tarpeeksi älykäs oppimaan tämän, siitä voi tulla pysyvästi 'flexikoira'. Koska en halua sen vetävän pyöränkään edellä, flexin käyttö helpottaisi suuresti yhteisiä pyörälenkkejäkin tulevaisuudessa. Mutta katsotaan nyt, mihin ratkaisuun tässä päädytään...
Kiitos sinulle kommentista!
Minullakin on aina ollut alunperin kaunis ajatus, että pennun kanssa käytäisiin yksin kävelyllä, mutta enpä ole minäkään sitä loppupeleissä sitten jaksanut alkaa koiria erikseen ulkoiluttamaan. Vanhemmat koirat ovat vain joutuneet tyytyä siihen, että pentua koulutetaan ja lenkit ovat jonkun aikaa välillä vähän tylsiä. :)
PoistaKyllä se niin on, että maalaisjärki on otettava käyttöön. Ja nopeastihan tuo pentu kasvaa ja oppii. Vanhempi koira kyllä kestää sen ajan tylsempiäkin lenkkejä.
Poista- Arkikuvia