Siirry pääsisältöön

Metsälenkillä

Togo on niin komea, että katsoessa ihan vatsanpohjasta ottaa.


Hela rakastaa metsälenkkejä. Se jaksaa juosta metsässä ihan älyttömiä matkoja näyttämättä minkäänlaista väsymystä ennen kuin vasta kotona, jossa se sammahtaa melkein seisaalleen.


Tänään onkin ollut aikaa touhuta koirien kanssa ihan kunnolla. Aamulla käytiin koirapuistossa ja normaalia pidemmällä 'rauhoittumiskävelyllä' puistoilun jälkeen, ja tämä päivän metsälenkki jatkui Togon osalta vielä kunnon kaupunkikävelyllä. Hela sai juosta pojan kanssa samaa metsäpolkua kotiin. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

7x arjen säästöjä: luovu rahasyöpöistä

Tämä idea voi saada jonkun kiristämään hampaitaan, koska meihin on niin syvään iskostunut se ajatus, että omistaminen on vaurauden ja hyvinvoinnin edellytys.  Ei ole. Esimerkiksi tämä pyhä lehmä, auto, ei vaadi omistamista. Jos asuu kaupungissa, autoa ei tarvitse ollenkaan. Tiedän sen itse, koska maalta kaupunkiin muuttaessa luovuin omasta autosta ja kuukausittainen säästö oli niin konkreettinen, että se oikeasti tuntui. Kun lähdetään lomareissulle tai tarvitsen autoa päiväksi tai pariksi muuten vain, vuokraan sen. Esimerkiksi Scandia Rentiltä saa vuokrattua pienimmän mallin hintaan 56,10e/vrk (100km kilometriraja) tai 68,85e/vrk (rajattomat kilometrit). Jos tämä tuntuu paljolta, laskepas oman auton ylläpitokustannukset ja vielä bensakulut päälle, koska omalla autolla tulee ajettua silloinkin, kun oikeasti ei autokyytiä tarvitsisi. Omasta autosta ei kannata luopua, jos matkustaa monen päivän reissuja monta kertaa vuodessa tai asuu syrjässä, mutta muuten autosta luopuminen on iso säästö

Tulossa lisää säästövinkkejä

Tein aiemmin 7x -sarjan halvoista arkiruoista ja se sai todella paljon lukijoita. Ajattelin, että aihe on varmasti tapetilla nyt, kun hinnat nousevat. Meilläkin on lähikaupassa hinnat menneet aivan hirveiksi. Eräskin meidän perheen suosikkituote maksoi ennen noin 1,50e, nyt se on 2,79. Ja tuo hinnannousu tapahtui kertarysäyksellä. Tämä kyseinen leivonnainen jää meiltä nykyään kokonaan ostamatta. Tällä hetkellä hinnat ovat sitä luokkaa, että leipomisesta on tullut kannattavaa siitä huolimatta, että jauhojenkin hinta on noussut.  Ajattelin siis tehdä uuden säästämiseen liittyvän julkaisujen sarjan. Tällä kertaa kaikki säästövinkit eivät liity ruokaan ja yksi niistä on sellainen, joka voi nostaa tunteet pintaan ainakin niillä, jotka ovat tottuneet toimimaan arjessa tietyllä tavalla ja tottuneet siihen, että asioiden omistaminen kertoo hyvästä elämästä.  Itse olen hyvä säästämään arkipäivän käytännön asioissa ja hankinnoissa, mutta hiton huono pistämään rahaa ns. 'sukanvarteen'. Tä

Läheltä piti!

Toissa päivänä menin Togon kanssa iltakävelyn jälkeen viereiselle autiolle tontille, että Togo saisi toteuttaa itseään kaivamalla ja metsästämällä hiiriä. Laitoin kuulokkeet päähän ja kuuntelin musiikkia, koska kaivaminen on Togon ikioma juttu, minä vain seuraan perässä ja yritän olla puuttumatta asiaan. Ei siinä ehditty kauan olemaan, kun jouduin hätistelemään kimpustani aggressiivista ampiaista. Vilkaisin sivulleni ja näin, että Togon kimpussa niitä pyöri jo harmaana pilvenä!  Kaivaessaan Togo oli löytänyt maa-ampiaisten pesän, enkä minä ollut musiikin läpi kuullut niiden vihaista surinaa. En myöskään ollut yhtään seurannut Togon tekemisiä, olihan minun virkani toimia vain hihnanpidikkeenä.  Ennätin tajuta, että Togo oli liikehdinnästä päätellen saanut vähintään yhden piston, kunnes juoksinkin jo koiraa perässä repien karkuun parvena kimppuun käynyttä ampiaispopulaatiota. Onneksi ne eivät lähteneet jahtaamaan meitä sen kauemmaksi. Päästiin kotipihaan rauhoittumaan ja kotiin tarkistam